Haittavaikutukset

Se on tää uus lääke mikä tekee mut tälläseks. Huomenna en enää ota tota lääkettä. Nappeja vaan tungetaan joka ovesta. Eihän se voi pitkällä aikavälillä tehdä hyvää. Tää uus lääke on tehny musta jo lähes vainoharhaisen, on pakkotoimintoja ja ajatuksia, outoja tuntemuksia ja pelottaa olla yksin täällä kotona, koska tuntuu että joku vaara vaanii ja tuntuu että yksin tää vainoharhasuu jne lisääntyy. Mitä hittoa, oikeesti kamalaa että lääkkeissä on tälläsiä haittavaikutuksia.

Luulosairaus

Oikeesti mietin että oonko tulossa hulluksi. Viimeisen kuukauden aikana oon ihan sairaanloisesti tutkinu omaa kroppaa ja kiinnittäny huomiota jokaseen tuntemukseen ja varmaan aiheutan itelleni niitä oireita lisää, kun stressaan niistä pienistäkin kolotuksista ja muista jutuista. Sitten meen googleen ja googletan ne oireet ja sittehän se kaikki vaan pahenee! Ei, ei pitäs, mutten pysty hillitsemään itseäni. Oon itkeny paniikissa miettien noita "sairauksia" ja yhen jutun takia jo kävinki lääkärissä, no mutta eihän mitään ollutkaan. Ensin tuli helpotus, sitten rupesin miettimään että "kyllähän ne lääkäritkin erehtyy"... Ja helvetti siinä sitä sitten taas ollaan! Jotenkin tajuan ja tiedän siis kyllä ettei mulla oo niitä sairauksia, mutta silti tää laittaa paniikkiin, ihan outoa. Oon jo n. kuukauden aikana diagnosoinu itselleni mm. haimatulehduksen, jotain sisäloisia, täitä, imusolmukesyövän, veritulpan, kilpirauhasen vajaatoiminnan (vaikka hiton hyvin tiedän että arvot on kohdillaan), ms-taudin, fibromyalgian, hammas- ja iensairauksia, ALS-taudin, HIV:in, kurkunpään syövän, suusyövän, kohtusyövän, munuaistulehduksen, aivokasvaimen. Sen lisäksi olen ollut varma että mun kämpässä on luteita (mistä helvetistä tonkin repäsin?!) sekä vielä sen lisäksi hometta. Ja siis mulla ei tosiaan oikeesti oo yhtäkään noista sairauksista/taudeista eikä mun asunnossa oo luteita tai hometta. 

Ahdistaaaaa. Olis psykiatrin aika tällä viikolla, jos se osais kertoa, että mikä tohon autta. Hävettää vaan. Ja sitten mun läheiset ahdistuu kun koko ajan toitotan niille noita juttuja. Hitto soikoon. Miten musta on tullu näin neuroottinen? :( Tuntuu että kaikki menee taas ihan alamäkeä, vaikka joku aika sitten tuntui, että valoa olisi näkyvissä ja paljon jo. En tiedä onko tämmönen "luulosairastelu" kuinka yleistä, etenkään nuorilla ihmisillä... Ei kukaan ole ainakaan puhunut mulle. Jotenkin tuntuu, että tää on enemmänkin vanhempien ihmisten riesa. Hohhoijjakkaa... Paljon kaikkea muutakin mielialaa laskevia tapahumia ollut. Joulu meni päin hittoja, olishan se pitänyt arvata.. Nyt on ihan mustat silmänalusetkin, kun  nukun öisin maksimissaan 4 tuntia.. No ehkä se psykiatrin aika auttaa, jos vain saan suuni auki.

Tunteminen

Miks kaiken pitää tuntua niin täysillä, että se voi olla lähes sietämätöntä useinkin. Tai sitten en tunne mitään, aivan tyhjä olo.  Edes positiivisten tunteiden täysillä tunteminen ei ole aina kiva asia. Yhdessä hetkessä voin keikkua korkeuksissa sateenkaaren päällä ja katsella sieltä maailmaa, tuntien niin käsittämätöntä mielihyvää että se on melkein eufoorista, sekä onnea, iloa ja rakkautta kaikkea kohtaan, kunnes yhdessä silmänräpäyksessä putoan sieltä maanrakoon ja tunnen ääretöntä tuskaa, surua, pahaa oloa, ahdistusta, pelkoa, itsevihaa ja kuoleman toiveita. Se pudotus on niin sairaan tuntusta, niin suuri kontrasti siihen, että toisinaan toivon etten tuntisi niin voimakkaita positiivisia tunteita, kun tiedän, että putoan kohta korkealta ja kovaa.

Mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua mä haluan parantua...... 
Mitään muuta maailmassa en toivo niin paljon. Vaikka kyllä mä tiedän, ettei mulla oo muita mahdollisuuksia kuin ottaa tää kaikki vastaan ja tuntea nää tunteet. Joskus vielä kaikki on paremmin. En voi menettää uskoa ja toivoa siihen. Muuten menetän kaiken.

Lämpöä

En tiedä kertoisinko sulle. Ihan kaiken, tai ees vähän näin ensialkuun, sen oleellisimman. Vaikutat niin turvalliselta ja tutulta, tarkoitan tutulta ihan kuin meidän sielut tuntisi toisemme vuosisatojen takaa. Tunnen mieletöntä rauhaa kun puhut mulle, sun sanat koskettaa mua sisältä. Susta näkee, että tiedät mun sisällä olevan syvää surua. Näen, että tiedät mun olevan eksyksissä. Silti sä olet siinä vieressä, annat mun vaan olla. Tuntuu niin hyvältä, sä hyväksyt minut. Vaikken itsekkään ole varma kuka olen, sä jotenkin näet mut. Hetken aikaa voin olla elossa taas.

Häpeä

"Läski. Ruma. Outo. Liian puhelias. Liian hiljainen. Sopeutumaton. Vajakki. Erilainen. Liian tavallinen. Idiootti. Tyhmä. Sika. Pullaposki. Löllöreisi. Läskiperse. Lahjaton. Huonoin kaikessa. Huora. Jakorasia. Lutka. Munahaukka. Pihtari. Mitätön Kuvottava. Ihmispaska. Ällöttävä...."

"Susta ei tuu koskaan mitään"

"Sua ei kukaan halua koskaan, et kelpaa kellekkään, vitun läski"

Jos tollasia sanoja ja vastaavia lauseita on kuullu suurimman osan ajan elämästään, niihin alkaa itsekin uskoa. Yhtä negatiivista sanaa vastaan tarvii aika helvetin monta positiivista, ennen kuin alkaa uskoa, että ei ole vaikka kuvottava ihminen. Mun itsetunto on maan rakosessa taas tänään. En muista kun nuo solvaavat sanat ja lauseet. Niin. Ehkä ne oli oikeessa. Eihän musta oo tullut mitään vielä ja tuskin tuleekaan.

Tekis vaan mieli ahmia. Tai toisaalta olla syömättä. Hävettäääääääää....

Kellun kahden maailman välissä

Valvon. Juon olutta. Tekee mieli tupakkaa, mutta enhän mä polta. En uskalla mennä nukkumaan. Mä kellun kahden maailman välissä. En tiedä kumpi vetää lujemmin ja mihin mä lopulta ajaudun vai jäänkö kellumaan tähän ikuisiksi ajoiksi. En jaksaisi tätä. Joskus tuntuu että olisi helppo vaan luovuttaa ja antaa sen hyökyaallon viedä mennessään. Toisinaan kauhon henkeni kaupalla, etten hukkuisi. Nytkin mietin että josko vain luovuttaisin. Mutta se joku sisälläni janoaa elämää ja kuiskailee toivon säteitä korvaani. Haluan kuunnella sitä kuiskausta. Haluan uskoa ja toivoa parempaan. Tiedän ettei kukaan tule mua pelastamaan ja kiskomaan kiinni elämään, mutta joskus haaveilen että joku ottaisi kädestä kiinni, pitelisi mua ja kertoisin kuinka kaikki vielä kääntyy paremmaksi. Saisin olla pieni ja heikko.

Kyyneleitä kyyneleiden perään

Itkettää. En pysty kaikkeen tähän, en täytä odotuksia mitä multa vaaditaan. Voin yrittää mutten vaan yksinkertaisesti onnistu. Koko päivän olen maannut sängyssä ja syönyt. Vaaleaa leipää voilla ja juustolla, mannapuuroa mustikoilla, popcornia, suklaata, salmiakkia. Ja tietysti katsonut sarjoja, että voisin edes hetkeksi unohtaa kaiken. Muhun sattuu niin paljon.

Kukaan ei huomaisi jos katoaisin..